|
Koiran rakenne, luusto ja luuston
ongelmat - luentomuistiinpanot
Helsinki 24.4.2004 Luennoitsijana Marjatta Snellman.
Järjesti Suomen Hollanninpaimenkoirat ry
Kirjoittanut Elina Mälkiä
Kaulan alueella on eniten ongelmia roduilla, joille on jalostettu ylväs
kaulankanto. Tällaisia rotuja ovat mm. tanskandoggi ja dobermanni. Nämä
rodut johtavatkin maailmantilastoja wobblerin oireyhtymää sairastavissa.
Koira taipuu eniten keskiselän alueelta ja siellä on eniten ongelmia.
Selkää kuvattaessa pitää vaatia, että kuvaussuoritetaan oikein. Selän
pitää olla aivan suorassa, jalat pitäisi olla tuettuna vaahtomuovilla ja
kaula hyvin suoristettuna. Ihmisen ei koskaan pitäisi olla kuvassa
mukana, koska siinä on säteilyvaara, vaan koira pitäisi olla niin
syvässä nukutuksessa, että siitä ei tarvitse pitää kiinni.
Varjoainekuvauksessa on yhtä suuri riski kuin leikkauksissa, koska
nukutus on niin syvä. Varjoainekuvaus pitäisi tehdä vasta siinä
tapauksessa, että pitää täsmentää tietoja leikkausta varten ja täytyy
nähdä pehmytkudos.
RAPPEUMASAIRAUKSIA NIKAMISSA JA SELKÄYTIMESSÄ
> Spondyloosi eli ”nikamien silloittumat”
> Välilevyrappeumat, välilevyluiskahdukset
> Lanne – ristiselän liitoksen selkäydin kanavan ahtaumat (erityisesti
suurten koirien ongelma, pienillä roduilla ei juurikaan esiinny)
> Selkäytimen rappeuma
- Ei voida nähdä röntgenkuvissa, eikä muissakaan kuvauksissa, vasta
ruumiinavauksessa.
- Takapäähän tulee heikkoutta, koira raahaa jalkojaan, roikuttaa
häntäänsä. Tästä saattaa seurata heikentynyt pidätyskyky.
- Selkäytimen rappeumaa on enemmän kuin yleensä luullaan.
- Se on usein sairaus, joka vaivaa koiraa, kun koira kipuilee, mutta
mitään syytä ei löydetä.
- Sairaudesta ei vielä tiedetä paljoa, eikä hoitokeinoa ole olemassa.
- Suomessa tehdään parhaillaan tutkimusta virkakoirapuolella asiasta.
- Sairaus voi ilmetä jo keski-iässä ja virkakoiran ollessa kyseessä se
ei enää suoriudu työstään.
- Sairautta on verrattu ihmisten MS-tautiin.
- Voi olla myös toispuoleinen.
> Suurilla koirilla välilevyrappeuma ei välttämättä mineralisoidu, siitä
tulee tiukkaa sidekudosta, joka ei kalkkeudu. Siksi se on vaikea nähdä
rontgenkuvissa. Jos oireet on pahat, ehdotetaan varjoainekuvausta.
> Toisilla koirilla voi olla useita rappeumia ja luiskahduksia.
> Terve rusto ei näy röntgenkuvissa, vasta kun se kalkkeutuu, se on
havaittavissa.
> Fasettinivelet ovat pieniä niveliä, jotka tukevat kaularankaa.
> Jos koiran kanssa harrastetaan suojelua, se on lämmiteltävä hyvin
ennen suoritusta ja maalimiehen on joustettava aina koiran ampuessa
hihaan kiinni. Ellei maalimies jousta yhtään taaksepäin, on törmäys
liian kova koiran kaulalle.
WOBBLER (HUOJUNTA) OIREYHTYMÄ
> Kaulanikamien yliliikkuuvuus mm. epämuodostuman vuoksi: suurilla,
pitkäkaulaisilla koirilla esiintyvä sairaus, jossa luu- ja pehmytkudos
muutokset aiheuttavat nikamien ahtautumista (yleensä 6. tai 7. nikama).
> Nikamakanavan pienentyneen tilan vuoksi selkäytimeen kohdistuu
epänormaali paine, joka aikaansaa oireet eli eri asteiset kivut kaulan
alueella.
> Selkäytimen puristus aiheuttaa liikehäiriöitä.
> Koiran liike on huojuvaa. Jos ottaa oireyhtymää sairastavan koiran
päätä pitelee hetken aikaa paikallaan ja päästää koiran sitten
liikkeelle, koira huojuu vieläkin enemmän.
> Oireyhtymää voi esiintyä missä tahansa rodussa, mutta dobermanni ja
tanskandoggi johtaa tilastoja.
> Suomessa leikkauksia tehdään melko vähän.
SPONDYLOOSI = NIKAMIEN LUUTUMINEN YHTEEN
Kondrodystrofisia rotuja (taipumus varhaiseen rustoluun rappeumaan):
- bokseri
- cockerspanieli
- matalajalkaiset rodut
> Esimerkiksi hollanninpaimenkoiralla vanhuusiän spondyloosi on
normaalia vasta koiran ollessa toisella vuosikymmenellä. Sen ei pitäisi
sallia yleistyvän nuoremmalla iällä.
SELKÄYTIMEN TAKAOSAN SAIRAUSTILAT
> Selkäytimen puristusta aiheuttavat syyt ovat yleensä nikamien
rappeuman aiheuttamia luusto- tai pehmytosamuutoksia alueella.
> Selkäytimen rappeumia
> Synnynnäinen vinolantio on perinnöllinen
- ilmenee lihaskipuna, toinen puoli rasittuu enemmän
- Saksanpaimenkoirilla todettu suuressa populaatiossa perinnölliseksi
PANOSTIITTI
> Koira ontuu vuoroin mitäkin jalkaa.
> Alkaa usein noin vuoden iässä
> Oireet häviävät itsestään muutaman viikon aikana
> Hoitona kipulääkitys
> Voi uusia 6 v. ikään asti
> Syytä ei tiedetä
RUOKINTAPERÄINEN OSTEOPATIA
> Suurilla koirilla nopean kasvun ja ei-tasapainoisen ruokinnan tai
imeytymishäiriöiden yhteydessä
> Metafyysien turvotusta ja ontumista
> Koiran asento vaihtuu ja se ontuu
> Voi mennä ohi ruokintaa vaihtamalla
> Koiralle ei kovaa rasitusta (pyöräily yms), ei liikkumista liukkailla
alustoilla. Liikuntaa vapaana vaihtelevassa maastossa (metsä).
> HOD (Hypertrofinen osteodystrofia)
> Paraneminen voi lievissä tapauksissa olla täydellistä.
> Vaikeimmissa tapauksissa HOD voi aiheuttaa putkiluiden pituuskasvun
häiriöitä ja jalka-asentovirheitä.
> Koira voi kuolla tähän sairauteen. Mukana on usein paha infektiotauti
(esim. keuhkotulehdus) ja koira ei pysty itse liikkumaan. Koiraa pitää
siis käännellä puolelta toiselle puolen tunnin välein, ettei keuhkoihin
pääse kertymään nestettä. Tila on akuutein ensimmäisen viikon ajan.
> Jos koira selviää sairaudesta, sen näyttelyura on todennäköisesti
mennyttä
OD (osteochodrosis)
> Rustopala irtoaa, syntyy arpikudos, joka hankaa.
> Aiheuttaa usein nivelrikon
> Uudet lääkkeet ovat hyviä. Irtopalaa ei aina tarvitse poistaa
leikkaamalla.
- Häntämutkan on todettu olevan yhteydessä selkänikamien ongelmiin
- Englanninbulldogin rakenne ei ole terveellinen. Rodulla on usein
henkitorvi vajaakehittynyt, joten niillä pitäisi käyttää aina valjaita
ei pantaa. Rotu on varoin pideltävä ”ettei se hajoa”. Jos koiralla
rotumääritelmän toivoma vaappuva kävelytyyli, ei lonkat ja nivelet voi
olla kohdallaan. Pitäisi mennä takaisin vanhan malliin.
Takaisin koirakirjastoon
|