|
Koirien kieli ja käyttäytyminen - kuinka sudet
ja koirat kommunikoivat
Yhteenveto Runar Naessin seminaarista
Kirjoittanut Elina Mälkiä
Kaikki sudet ovat villejä, vaikka ne eläisivätkin vangittuina ja
olisivat sosiaalistettuja.
-Runar Naess-
23.-24. lokakuuta 2004 oli päivämäärä, jota monet koiraihmiset olivat
odottaneet. Norjalainen Runar Naess saapui Canis Mythoksen kutsumana
ensimmäistä kertaa Suomeen pitämään kahden päivän seminaarin. Aiheena
oli koirien ja susien käyttäytyminen ja yhteinen kieli. Naessin
susituntemus on pohjoismaalaisessa mittakaavassa ainutlaatuista. Noin
kymmenen vuotta sitten hän teki radikaalin päätöksen, lopetti kiireisen
työnsä ja lähti Yhdysvaltoihin Battlegroundin susipuistoon. Hän aloitti
osallistumalla susiseminaariin, jonka jälkeen hän jäikin neljäksi
vuodeksi susipuiston työntekijäksi. Battlegroundissa viettämiensä
vuosien jälkeen hän siirtyi matkustelemaan ympäri Yhdysvaltoja ja
tutustui lukuisiin susiin ja koirasusiin, jotka elivät
pelastuskeskuksissa tai yksityisissä kodeissa. Vuosina 1999-2000 Naess
työskenteli Candy Kitchenin susien ja koirasusien pelastuskeskuksessa.
Yhdysvalloissa koirasusiongelma on todella suuri ja tällaisia
pelastuskoteja susille ja koirasusille on ympäri maata noin 40-50 ja
yhdessä keskuksessa saattaa olla yli 70 eläintä.
Tällä hetkellä Runar Naess asuu Norjassa neljän rhodesiankoiran ja
kahden saksanpaimenkoiran kanssa. Yksi hänen tämän hetken projekteistaan
on auttaa Norjassa vankeja kouluttamaan terapia- ja avustajakoiria.
Naess toimii freelancerina ja saa elantonsa koirien ja susien kanssa
työskentelemisestä. Hän kannustaa koiraihmisiä tutustumaan myös muiden
eläinten kouluttamiseen. Sudet ja koirat eroavat hyvin paljon
esimerkiksi delfiineistä ja tiikereistä, mutta näitä eläinlajeja voidaan
kaikesta huolimatta opettaa samalla tekniikalla. Syksyisin hän matkustaa
pariksi kuukaudeksi Yhdysvaltoihin Californiaan seuraamaan San Diegon
Seaworldiin erilaisten eläinten kouluttamista. Seaworldissa eläinten
kouluttajan tulee olla erittäin ammattitaitoinen ja vaatimuksena on
usein myös meribiologin koulutus, koska he työskentelevät etenkin
delfiinien, miekkavalaiden ja merileijonien kanssa. Seaworldissa on myös
muita kuin vedessä asuvia eläimiä, mutta kaikkia yhdistää yksi tekijä,
lähes jokainen eläin on koulutettu naksuttimen tai pillin avulla,
hyväksi käyttäen positiivista vahvistamista. Tekniikkaa on sovellettu
eksoottisempien eläinten kouluttamiseen vähintään viimeiset 50 vuotta,
mutta koiramaailmassa menetelmä on vielä suhteellisen nuori.
Susi ja muut eläimet toimivat ikkunana koirien maailmaan. Koska Runar
Naessilla on paljon kokemusta molemmista eläimistä hän pystyy
soveltamaan susitietonsa helposti koiriin. Geneettisesti susi ja koira
ovat lähes identtiset, mutta käyttäytymiseroja on todella paljon. Susi
ja koira ovat täysin eri eläimiä. Käyttäytymiseltään lähinnä sutta
saattavat olla niin sanotut alkuperäiset, erittäin vähän jalostetut
rodut, kuten basenji. Sen sijaan siperianhuskyt ja alaskanmalamuutit
eivät ole käyttäytymiseltään tai geeneiltään juuri sen lähempänä sutta
kuin muutkaan rodut, vaikka niin usein luullaan.
Pentujen kehittyminen
Runar Naess kasvattaa rhodesiankoiria. Hänellä on vuodessa yksi tai
kaksi pentuetta. Naess painottaa kasvattajan vastuuta pennun
tasapainoiseksi kehittymisessä. Pennut tarvitsevat hyvän emän ja
kasvuympäristön kehittyäkseen tasapainoisiksi aikuisiksi. Narttu ei
saisi kokea tiineyden loppuaikana stressiä, koska stressihormonit
siirtyvät verenkierron mukana pentuihin jo ennen niiden syntymää. Myös
pentujen synnyttyä emon tulisi olla rauhallinen kaikissa tilanteissa ja
näyttää pennuilleen hyvää esimerkkiä. Kun pennut ovat noin kolmen viikon
ikäisiä, Naess aloittaa pentujen altistamisen pienelle stressimäärälle.
Tutkimuksissa on todettu, että mikäli pentu tietyssä ikävaiheessa
altistuu pienelle määrälle stressiä, se pystyy myöhemmällä iällä
todennäköisemmin selviytymään eteen tulevista ongelmista. Erilaisia
stimulaatioita, jotka saavat pennut aloittamaan aivojensa käyttäytymisen
voi olla esimerkiksi pieni lämpötilan muutos, uusi haju, maku tai ääni.
Tässä iässä koko pentue tuo pennulle turvaa, eikä pentu ole vielä valmis
lähtemään yksin eroon laumasta. Pentuja on kuitenkin helppo totuttaa
uusiin asioihin, jotka auttavat niitä myöhemmin elämässä. Esimerkiksi
ruokkimalla pennut näyttelyhäkissä, muodostetaan siitä pennuille
mieleinen paikka.
Nuoren pennun pitää saada tottua asioihin, joita se kohtaa maaseudulla
ja kaupungissa. Pennulle olisi hyväksi jo kasvattajan luona tavata muita
eläimiä ja ajoneuvoja. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin kunnollinen
ihmisiin sosiaalistaminen. Susitarhoissa sudenpennut otetaan pois
emoltaan noin 10 päivän ikäisinä, jotta ne saadaan sosiaalistettua
ihmisiin. Tämän jälkeen ne viettävät 24 tuntia vuorokaudessa ihmisten
kanssa. Susipennut palautetaan emolleen, kun ne ovat noin kolmen
kuukauden ikäisiä. Sitä ennen ne ovat saaneet lyhyiden jaksojen aikana
sosiaalistua aikuisiin susiin, jotta ne eivät sosiaalistu ainoastaan
ihmisiin. Tästä voidaan ottaa mallia koiranpentujen sosiaalistamiseen.
Kaikki ihmis- ja koiratyypit voidaan opettaa jo pienelle pennulle ja se
hyväksyy ne paremmin aikuisiällä.
Naess suosittelee koirapentujen luovuttamista yhdeksän viikon ikäisenä,
jos kasvattajalla vain on hyvät olosuhteet pentujen elämään
valmentamista varten. Naess itse tarjoaa kasvattamilleen rhodesiankoira
pennuilleen paljon virikkeitä ja mahdollisuuksia harjoittaa myöhemmin
elämässä vaadittavia taitoja. Luonnossa 6-8 viikon ikäiset sudenpennut
lähtevät pesästään tutkimusmatkalle. Naess korostaa, että tässä iässä
koiranpennuille tulisi antaa mahdollisuus harjoitella erilaisilla
alustoilla tasapainoilua ja siten parantaa koordinaatiokykyä. Pentu
oppii samalla myös keskittymään, kun se joutuu miettimään miten asettaa
jalkansa. Tällaiset harjoitukset ovat erittäin tärkeitä esimerkiksi
tuleville rauniokoirille, jotka tarvitsevat työssään hyvää tasapainoa ja
kykyä toimia myös itsenäisesti. Tasainen, sanomalehtipapereilla vuorattu
pentulaatikko ei anna pennuille tarpeeksi mahdollisuuksia kehittää
motoriikkaansa ja aivokapasiteettiaan.
Naess korostaa, että mikään johtajuusteoria ei päde pentuihin.
Susilaumassa pennut syövät ensin. Pentujen vanhemmat katsovat, että
pennut ovat kylläisiä ja ovat saaneet kaiken tarvitsemansa ravinnon
ennen kuin syövät itse. Sudet opettavat pennut alistumaan jo pienenä. Ne
eivät kuitenkaan pakota pentuja, vaan opettavat pennut itse kierähtämään
selälleen. Ihmistenkään ei tulisi pakottaa koiriaan alistumaan. Jos
selätät koirasi väkisin, se vain heikentää sinun ja koirasi suhdetta.
Avainsana on luottamus. Koira tai susi voi mennä selälleen toisen
eläimen tai ihmisen edessä ja paljastaa heikommat kohtansa, kun se
luottaa toiseen. Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä
arvojärjestyksen kanssa. Naess korostaa, että lauman jäsenten tulee
seurata johtajaansa vapaaehtoisesti. Jos koirasi ei halua seurata sinua,
on jokin pielessä. Et saa koirasi kunnioitusta voimalla tai
väkivallalla, vaan yhteys syntyy siitä, että teet asioita yhdessä
koirasi kanssa.
Arvojärjestys pätee koirien ja susien välillä vain silloin kun ne
tuntevat toisensa entuudestaan. Vieraat koirat eivät muodosta keskenään
arvojärjestystä. Elekieltä käytetään silloin vain kommunikoinnin
välineenä. Runar Naess näkee ihmisen luonnostaan koirien johtajana,
koska me kontrolloimme kaikkia resursseja. Koirat eivät voi tehdä mitään
ilman ihmistä. Me säätelemme niiden ruokailua, ulkoilua ja
lisääntymistä. Me päätämme jopa siitä elävätkö ne vai lopetammeko ne.
Meillä on koiriimme täydellinen kontrolli. Emme oikeastaan ole enää
johtajia, vaan jumalia. Miten koira siis voisi pitää itseään
arvoasteikossa korkeammalla? Hän sanoo kuitenkin tavanneensa myös
sellaisia koiria, jotka yrittävät dominoida ihmisiä. Naess korostaakin,
että susien tai koirien kanssa ei ole olemassa absoluuttisia totuuksia.
Pelko estää oppimista
Naess on tutkinut pitkään sekä koiria, että susia ja tullut siihen
tulokseen, että kyseessä on kaksi eri eläintä. Koira on domestikoitunut
eläin ja susi villieläin. Ihminen on poistanut koirasta pelon ja
valppauden. Koiria on jalostettu tuhansien vuosien ajan, jotta ne eivät
pelkäisi asioita, joita sudelle on luontaista pelätä. Koira häviää
sudelle fyysisissä ominaisuuksissa, mutta ei psykologisissa, koska koira
ei pelkää. Jos koira tai susi elää jatkuvassa pelkotilassa, se ei voi
mitenkään olla yhtä hyvässä asemassa kuin sellainen, joka ei pelkää.
Pelko estää ajatteluprosesseja ja fyysistä liikkumista (pelosta
jähmettyminen). Naess kertoikin seminaarin osallistujille valoittavan
esimerkin cockerspanielista, joka oli tarhattujen susien laumanjohtaja.
Meidän tulisi jalostaa varmoja koiria, jotka pärjäävät paremmin
yhteiskunnassamme muiden ihmisten ja koirien kanssa. Pelokas koira oppii
huonommin, se ei todennäköisesti pysty keskittymään
kilpailusuorituksissa ja sen jokapäiväinen elämä voi olla vaikeaa.
Naess listaa koirilla neljä alkukantaista viettiä ja vaistoa.
Järjestyksessä ensimmäinen ja tärkein on hengissä säilyminen, toisena
tulee ruuan hankinta, kolmantena reviirin puolustaminen ja viimeisenä
lisääntyminen ja sosiaalinen rakenne. Koiria kouluttaessamme meidän on
hyvä pitää nämä mielessä. Mikäli koira pelkää ukkosta tai ampumista, sen
vaisto käskee huolehtimaan hengissä säilymisestä, eikä se silloin voi
oppia mitään uutta. Kaikki muu on koiralle toisarvoista, jos se joutuu
pelkäämään hengissä säilymisen puolesta. Jos koira stressaantuu
koulutettaessa, se ei pysty oppimaan, eikä sitä siten voi kouluttaa. Se
saattaa jopa sulkea koko ulkomaailman täysin ulkopuolelleen.
Lauman rakenne
Useimmiten susilauman arvojärjestystä on totuttu kuvaamaan rappusilla
tai pyramidilla, jossa alemmalla askelmalla olevat yrittävät kiivetä
korkeammalle. Naess pitää tätä näkemystä vanhanaikaisena ja kuvaa itse
rakennetta ympyränä. Ympyrän keskellä on äiti ja isä, muut lauman
jäsenet, yleensä lapset, ovat sijoittuneet eri puolille ympyrää ja osa
jäsenistä on jopa ympyrän ulkopuolella. Jokaisella laumanjäsenellä on
omat tehtävänsä ja siten ne sijoittuvat omalle paikallensa. Susilauman
lähtiessä metsästämään jokainen tietää omat ja toistensa vahvuudet ja
antaa kunkin käyttää omaa erikoisosaamistaan. Se kuka osaa parhaiten
jäljittää riistan saa tehdä sen riippumatta siitä, mikä on sen asema
arvojärjestyksessä.
Ympyrän ulkopuolella olevat sudet ovat omegoita. Ne ovat muun lauman
hyljeksimiä yksilöitä, joilla on kuitenkin tärkeä tehtävä laumassa.
Omegat huolehtivat pennuista muun lauman ollessa metsästämässä. Ne
leikittävät pentuja ja katsovat niiden perään. Kun muu lauma palaa
metsältä, omegat palaavat jälleen omalle paikalleen ympyrän
ulkopuolelle, kauas toisista susista. Samoin sudet, jotka olivat
metsästämässä palaavat jokainen takaisin omalle paikalleen.
Ihmispsykologia kuvaa tällaista rakennetta kaaossysteemiksi. Se on siis
huomattavasti monimutkaisempi järjestelmä kuin perinteinen
arvojärjestysmalli.
Meidän ihmisten tulisi hyväksyä samanlainen asenne koiriimme. Koirat
saavat tehdä sitä missä ne ovat hyviä. Kun jälkikoira seuraa hajuvanaa,
se on johdossa. Emme kai kuvittele itse olevamme parempia jäljestäjiä?
Jäljestyksen jälkeen koira on kotona kuitenkin omalla paikallaan ja se
on tyytyväinen, kun siihen luotettiin ja se sai tehdä sitä minkä se osaa
parhaiten. On olemassa tilanteita joissa meidän on annettava ohjat
koirillemme, koska ne tietävät asiat meitä paremmin. Koira voi turhautua
mikäli sen vietit ja vaistot toistuvasti tukahdutetaan. Jokainen koira
haluaa käyttää nenäänsä, meidän tulisi tarjota niille mahdollisuus
siihen.
Susi- ja koiralaumoissa uroksilla on omat asemansa ja nartuilla omansa.
Nämä eivät sekoitu keskenään. Nartut eivät puutu urosten välien
selvittelyyn tai toisin päin. Mihin ihminen sitten sijoittuu tässä
asemoinnissa? Meidän ei tulisi sekoittua koiralaumaan. Ihmisten on
ymmärrettävä, että koska me kontrolloimme kaikkia voimavaroja, me olemme
kaiken yläpuolella. Meidän tulee olla täysin erillään koiralaumasta,
emme voi sekoittua siihen. Pystymme kouluttamaan koiria ilman
väkivaltaa, koska olemme viisaampia. Jos joudumme jatkuvasti tappelemaan
koiriemme kanssa, koirat eivät pidä meitä kovinkaan älykkäinä. Jokainen
koira tarvitsee itselleen itsevarman, vahvan ja rauhallisen johtajan.
Meidän tehtävämme on olla sellainen.
Koiralauman välinselvittelyt
Kahden tai useamman koiran laumassa, jossa on samaa sukupuolta olevia
yksilöitä voi esiintyä tappeluita. Usein kysymys saattaa olla siitä,
että nuori koira haluaa ottaa vallan vanhemmalta. Mikäli vanha koira on
jo vähän heikko, omistajien kuuluisi alkaa tukemaan nuorta koiraa, sen
sijaan, että omistajat väkisin tukevat vanhaa koiraa ja siten
aiheuttavat jatkuvia tappeluita.
Susilaumassa keskijoukko tappelee. Johtajien ei tarvitse tapella ja
lauman alimmat joutuvat höykytyksen kohteeksi joka tapauksessa.
Vangituissa susilaumoissa esiintyy enemmän aggressiivisuutta kuin
vapaana elävissä laumoissa, koska susilla on liikaa vapaa-aikaa.
Tarhassa eläessään ne tylsistyvät ja suuntaavat liikaa energiaa
keskinäisiin välienselvittelyihin tai omegan kiusaamiseen.
Susipuistoissa susille yritetään järjestää mahdollisimman paljon
virikkeitä, jotta laumassa säilyy sopu. Niin meidän tulisi toimia
koiriemmekin hyväksi.
Jokaisessa suuressa koira- tai susilaumassa on omega. Se on
pahnanpohjimmainen, jota muut kiusaavat. Kiusaaminen voi olla niin
pientä, että sitä ei välttämättä edes huomaa tai sitten se voi johtaa
jopa fyysisiin vaurioihin, jolloin tilanteeseen on luonnollisesti
puututtava. Mitä enemmän laumassa on stressiä, sitä enemmän kiusaamista,
sitä enemmän aggressiota ja sitä enemmän ongelmia. Stressitaso pitäisi
saada pidettyä mahdollisimman alhaisena.
Kriittiset etäisyydet
Kun koira joutuu uuteen tilanteeseen, esimerkiksi tapaa uuden koiran,
sillä on käytettävänään neljä toimintamallia joista valita. Se voi
tapella, paeta, jähmettyä tai käyttää omaa kieltään tutustumiseen. Me
ihmiset vaikeutamme näiden mallien toteuttamista. Hihnassa ollessaan
koira ei voi paeta, se ei voi jähmettyä, jos omistaja kiskoo sitä
mukanaan, eikä se voi kunnolla käyttää omaa kieltään, rauhoittavia
signaaleja, koska hihna kireällä eleet vääristyvät, joten sille ei jää
muita vaihtoehtoja kuin tapella.
Kaikilla eläimillä on omat kriittiset etäisyydet. Kauempana on
pakenemisetäisyys, välimatka jonka päähän siirtyessään vieras ihminen
tai eläin aiheuttaa yksilön pakenemisen. Jos vieras koira tai ihminen
pääsee ylittämään tämän pakenemisetäisyyden ilman, että koira pääsee
pakenemaan tai se huomaa tunkeilijan liian myöhään, tulee vastaan
kriittinen etäisyys, jossa eläin ei voi kuin puolustautua. Aivan liian
usein me ylitämme tämän kriittisen etäisyyden tietämättämme, kun
lähestymme arkaa koiraa. Silloin emme jätä sille muuta vaihtoehtoa kuin
puolustautumisen.
Koirasudet
Kuten artikkelin alussa on mainittu, koirasusi ongelma on Yhdysvalloissa
todella suuri. Koirasusien pelastuskeskuksissa työskentelevät kiertävät
kouluissa puhumassa lapsille ja nuorille susista ja koirasusista. Runar
Naess on tavannut Yhdysvalloissa ja Pohjoismaissa lukemattomia
koirasusia ja toteaa, ettei niistä tule hyviä lemmikkejä. Niitä ei voi
pitää normaaleissa asunnoissa, koska ne tuhoavat kaiken hetkessä. Ne
ovat myös karkaamisen mestareita. Koirasusilla on lemmikiksi aivan
liikaa suden käyttäytymismalleja.
Yhdysvalloissa koirasusien pelastuskeskukseen päätynyt koirasusi elää
paikassa koko loppuelämänsä. Niiden kotiuttamista on kokeiltu, mutta
yritykset ovat epäonnistuneet. Nämä yksilöt ovat onnekkaita. Lukuisat
muut niiden lajitovereista päätyvät lopetettavaksi tai lyhyen ketjun
jatkoksi käytösongelmien vuoksi. Koirasusia ei voi kouluttaa millään
muulla kuin positiivisella vahvistamisella. Niillä ei ole minkäänlaista
miellyttämisenhalua. Koirasusilla on erittäin voimakas saalisvietti,
jonka voi laukaista kissa, pieni koira tai kaatuva lapsi. Ne voivat olla
ympäristölleen todellisia vaaratekijöitä. Hyvin harva ihminen pärjää
koirasuden kanssa.
Pohjoismaissa olevat koirasudet ovat yleensä hyvin pieniprosenttisia.
Ongelmana on, että koirasuden ostaja joutuu usein huijauksen uhriksi.
Koirasusi joka on myyty 25 % hybridinä, saattaa todellisuudessa
osoittautua sekarotuiseksi koiraksi, joka muistuttaa hieman
alaskanmalamuuttia. Tällaisen koiran kanssa ei yleensä tule paljoa
ongelmia, mutta entä sitten kun kohdalle osuukin oikea koirasusi?
Tavallinen koiraharrastaja ei voi erottaa koirasutta tavallisesta
koirasta.
Vastoin yleistä harhaluuloa koirasudet eivät ole hyviä vetokoiria. Susi
ei ole spesialisti missään, mutta koirista on jalostettu spesialisteja
eri tarkoituksiin. Siperian husky on erikoistunut juoksemaan nopeasti,
pitkiä matkoja. Lisäämällä vetokoiraan suden geenejä, ei saada
aikaiseksi parempia vetokoiria, vaan koirasusia jotka eivät halua
juosta. Koirasudet eivät jaksa työskennellä pitkäjänteisesti. Ne eivät
tottele käskyjä. Eivätkä ne eivät tee mitään, mitä eivät itse halua.
Runar Naess kehottaa suomalaisia vahtimaan lampaitaan ja antamaan
susille elinrauhan. Mitä meille jää, jos kaikki villieläimet tapetaan
luonnosta? Haluammeko antaa lapsillemme tulevaisuudessa vain internetin
ja väri-tv:n?
Takaisin koirakirjastoon
|
