|
Koiran kanssa
leikkiminen
Kirjoittanut Elina
Mälkiä
Parasta mitä voit
tehdä koirasi kanssa, on opettaa se leikkimään kanssasi. Tämä voi
kuulostaa monelle itsestään selvyydeltä, mutta tosiasiassa monet
jättävät tämän loistavan motivointitavan täysin hyödyntämättä ja koiran
koulutuksesta tulee pelkkää makupalojen syöttämistä. Toiset taas
leikkivät paljon koiransa kanssa, mutta leikki saattaa olla kaaottista;
omistajan sormet ruvella ja koira kilometrin päässä riehumassa lelunsa
kanssa omistajan huudellessa epätoivoisesti ”irti” –käskyä.
Ideaalileikkiminen on koiran ja omistajan välistä hauskanpitoa, jossa
koira haluaa leikkiä yhdessä omistajan kanssa, eikä leikkiä vain
lelulla.
Mihin
leikkiminen perustuu?
Leikkiminen on koiralle saalistamista ja se perustuu saalisviettiin.
Jokaisella koirarodulla on saalisviettiä, toisilla tämä ominaisuus on
vain voimakkaampi kuin toisilla. Saalisviettiä ei tule sekoittaa
metsästysviettiin. Metsästysviettisyys tarkoittaa sitä, että koira
lähtee ajamaan riistaa pelkän hajuvanan perusteella, ilman näköärsykettä
tai jatkaa saaliin jahtaamista jäljestämällä vielä senkin jälkeen, kun
sillä ei ole enää näköhavaintoa saaliseläimestä. Saalisvietti puolestaan
tarkoittaa sitä, että koira haluaa sännätä liikkuvan kohteen perään ja
tarrata kiinni ”saaliista”, oli se sitten jänis tai omistajan kädessä
heiluva rätti.
Mitä
hyötyä on koiran kanssa leikkimisestä?
Koirasi
rupeaa arvostamaan sinua mukavan toiminnan tarjoajana, kun se innostuu
leluista ja kanssasi leikkimisestä. Saalisviettiin perustuva motivointi
on myös yleisesti ottaen tehokkaampaa kuin pelkillä makupaloilla
kouluttaminen. Kun koira on erittäin innostunut leikkimisestä, se jaksaa
työskennellä pitkäänkin saadakseen palkinnoksi rakastamansa lelun ja
leikkihetken.
Arkielämää ajatellen saalisvietin ohjaaminen sallittuun puuhaan voi
ehkäistä kiellettyjen kohteiden jahtaamista. Monella koiralla on suuri
saalisvietti ja siten tarve käyttää tätä osaa itsestään. Ellei sitä
suunnata oikeille urille, se voi purkautua ongelmakäyttäytymisenä eli
esim. pyöräilijöiden ja rullaluistelijoiden jahtaamisena. Kun koiralle
pennusta pitäen opetetaan, mitä se saa saalistaa, sen ei tarvitse
yrittää saalistaa kiellettyjä kohteita.
Edellä mainittujen positiivisten asioiden lisäksi leikkiminen ja lelun
itselle voittaminen usein vahvistaa koiran itseluottamusta. Arka koira
voi selviytyä pelottavasta tilanteesta saalisleikin ansiosta.
Leikkiessään se ei ehdi ajatella pelottavaa asiaa ja muutamien toistojen
jälkeen sille alkaa muodostua uusi, positiivinen mielleyhtymä ennen
pelottavan asian yhteyteen.
Leikkimisen aloittaminen
Valitse
kaksi lelua. Suosittelen aloittamaan pehmeillä leluilla, esim. punotut
narulelut ovat hyviä. Samoin erilaiset narupallot, motivointipatukat,
pehmolelut jne. sopivat tarkoitukseen. Pääasia, että lelu ei ole
koiralle vaaraksi (ts. koira ei voi niellä lelua tai siitä irtoavia
osia) ja sekä sinä, että koirasi saatte lelusta otteen samanaikaisesti.
Herätä koirasi kiinnostus leluun vetämällä lelua koirasta poispäin
(saaliseläin ei koskaan juokse saalistajaa kohti) nopein liikkein. Mieti
miten pieni saaliseläin, kuten hiiri tai myyrä liikkuu ja yritä
jäljitellä samankaltaista liikettä. Kun koirasi kiinnostuu lelusta, kehu
sitä. Jos koirasi syöksyy heti kiinni leluun, anna sen vetää lelua pois
sinulta (mene lelun mukana, ihan kuin koirasi olisi sinua vahvempi) ja
päästä irti. On hyvin tärkeää, että koira saa etenkin aluksi voittaa
aina lelun itselleen, jotta leikki on sille mielekästä. Sinun ei
tarvitse pelätä, että koirasi alkaisi tämän vuoksi kyseenalaistaa
paikkaansa laumassa (kuten saatat toisista paikoista kuulla tai lukea),
koska leikkiessä mitkään arvojärjestyssäännöt eivät päde koirienkaan
kesken, vaan johtaja koira voi maata selällään ja alempiarvoinen purra
sitä kaulasta. Samoin on myös ihmisten leikkiessä koiriensa kanssa.
Kahden lelun leikki
Kun koirasi voittaa sinulta lelun, se saattaa yksilöstä riippuen
sännätä karkuun palkinto suussaan, jäädä maahan pureskelemaan lelua,
keksiä jotain muuta tai tarjota lelua sinulle heti uudestaan. Viimeisin
vaihtoehto on tietenkin se kaikkein toivotuin, mutta myös harvinaisin
ilman opettamista. Oletetaan, että koirasi säntää lelun kanssa muutaman
metrin päähän sinusta. Älä lähde perään! Kutsu sen sijaan koiraasi ja
näytä, että sinulla on toinen lelu taskussasi ja lähde sitten
peruuttamaan poispäin koirastasi. Ellei se vieläkään tule luoksesi, jää
yksin leikkimään lelun kanssa ja yritä näin kiinnittää koirasi huomio.
Kun koirasi lähtee tulemaan luoksesi (oli sillä sitten lelu suussa tai
ei) kehu kunnolla ja vedä lelua maata pitkin edessäsi. Anna koiran
jälleen tarttua uudelleen leluun ja voittaa se itselleen. Jatka samaan
malliin joko yhdellä ja samalla lelulla (jos koirasi tuo sitä sinulle)
tai kahdella lelulla. Aluksi muutama toisto riittää.
Leikkimisen ei koskaan tulisi jatkua niin pitkään, että koirasi
kyllästyy siihen. Kun koirasi on edelleen leikkimisestä innoissaan,
tarjoa sille makupalaa ja pyydä se irrottamaan lelusta. Laita sen
jälkeen lelut pois ja sano koiralle, että leikki loppui. Jos
koirasi on edelleen hyvin innoissaan, voit ottaa sitä pannasta kiinni ja
puhua sille rauhoittavasti, että saat sen rauhoittumaan. Tämä
rauhoittuminen leikkimisen on yhtä tärkeää kuin itse leikkiminen.
Irti
–käsky
Oleellista leikkimisen kannalta on, että koira osaa irrottaa lelun, kun
sitä siltä pyydetään. Pääasia on, ettet koskaan yritä saada lelua pois
koiralta vetämällä lelusta. Tällöin koira kuvittelee, että vetoleikki
jatkuu edelleen ja se yrittää kahta kovemmin vetää lelua kanssasi. Ota
sen sijaan koiraasi kiinni pannasta tai aseta kätesi sen kaulalle, puhu
sille rauhoittavasti ja silittele sitä. Kun se on hieman rauhoittunut,
laita kätesi sen leuan alle ja sano reippaalla, miellyttävällä
äänensävyllä ”irti”. Jos koirasi päästää irti lelusta, kehu heti ja
heitä lelu poispäin koirasta, että se saa ottaa sen heti uudelleen.
”Irti” –käskyn pitäisi olla koiralle aina miellyttävä ja tarkoittaa
sitä, että se saa lelun pian takaisin. Sinä vain lainaat lelua sekunnin
ajan. Kun koira on oppinut, että se voi hyvillä mielin luovuttaa lelun
sinulle hetkeksi, voit alkaa silloin tällöin pidentää aikaa ja pyytää
koiraa esimerkiksi istumaan ensin ja heittää / houkutella se uudelleen
leikkiin vasta tämän jälkeen.
Leikkimisen perusperiaatteita:
-
Koiralle
pitää tulla mielikuva, että on paljon hauskempaa leikkiä lelulla
yhdessä omistajan kanssa kuin yksinään.
-
Ideaalitilanteessa koira tulee heti tarjoamaan sinulle lelua uudelleen
voitettuaan sen itselleen.
-
Alkuharjoitukset voidaan tehdä hihnassa tai pitkässä liinassa, jos on
pelkona, että koira karkaa lelun saadessaan.
-
Irrotusharjoituksia voidaan tehdä myös ennen varsinaista leikkimistä,
jos halutaan ehkäistä koiran lelun omimista.
Takaisin koirakirjastoon
|